Yhteenveto Miljardikaappauksesta
Useita vuosia on julkisesti ihmetelty prosessia, jossa
eläkevakuutusyhtiöt ovat perineet pienyrityksiltä 1,5 miljardia liikaa
työkyvyttömyysmaksuja. Vaikka asiasta on laajalti keskusteltu julkisesti
ja asiaa on käsitelty mm. eduskunnassa, vakuutusyhtiöt vähät
välittävät asian herättämästä kohusta. Ne aikovat viedä kaappauksensa loppuun
asti.
Asian juoni on yksinkertainen. Työeläkeyhtiöt perivät
pienyrityksiltä tuon 1,5 miljardia liikaa työkyvyttömyysmaksuina (lakisääteisiä
maksuja, jotka ovat ulosottokelpoisia ilman oikeuden päätöstä). Sitten ne
päättivät pitää rahat, vaikka lupailivatkin palauttaa rahat. Ne ovat väittäneet
palauttaneensa rahat, vaikka niin ei ole tapahtunut. Pienyritysten työkyvyttömyyseläkkeisiin
tarvittavien rahojen määrästä on annettu harhaanjohtavia tietoja. Ja niiden
pohjalta on tehty harhaanjohtavia selvityksiä, joilla yritetään jälkikäteen
perustella rahojen kaappaamista. Nyt rahat ovat eduskunnan suosiollisella
päätöksellä osa vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuspääomaa.
On hämmentävää, että Suomessa voi tapahtua tällainen kaappaus lakisääteisessä
toiminnassa miljardimitassa aivan julkisesti. Niin viranomaiset kuin media ovat
tienneet asiasta, mutta kukaan ei ole uskaltanut asettua vastustamaan vakuutusyhtiöitä.
Kuvaa hyvin millainen maata hallitseva mafia työeläkejärjestelmästä on tullut
Suomessa 150 miljardin rahastojen vallankäytön turvin.
Oheiseen linkkiin olen koonnut kuvauksen siitä, millaisilla
keinoilla kaappaus tehtiin ja miten eri tahot ovat asiaan reagoineet. Lukekaa
ja kysykää omilta poliitikoiltanne, ay-johtajilta ÿm. miksi he ovat olleet
hiljaa hyväksymässä tällaista toimintaa?
Seuraavassa pohdintaa ETLA:n 8.10.2013 julkaisemasta
tutkimuksesta, jossa otetaan mm. kantaa eläkeikään ja elinajan odotteeseen:
Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 11.6.2013
Eläkkeistä
päättäminen pitää siirtää valtiolle
11.6.2013 2:00 | 0
|
Olli Pusa
Suomalaisessa eläkepolitiikassa eläketurvasta sopivat
työmarkkinaosapuolet. Aikaisemmin päätökset tehtiin niin sanotussa Puron
ryhmässä ja nykyään Rantalan ryhmässä. Siinä ovat edustettuina EK, SAK, STTK,
Akava ja suurimmat työeläkeyhtiöt. Valmistelutapaa väitetään kolmikantaiseksi,
mutta nimitys on harhaanjohtava. Valtion paikan ovat ottaneet suuret
työeläkeyhtiöt. Toiminnan avoimuutta kuvastaa se, että ryhmä ei pidä edes pöytäkirjaa
toiminnastaan.
Tämä ryhmä sopii eläkkeistä, ja sen linjaukset kirjoitetaan hallituksen
esityksiksi ja viedään eduskunnasta läpi lakeina, joita kaikki joutuvat
noudattamaan. Toimintaa perustellaan sillä, että työmarkkinaosapuolien kuuluu
sopia palkoista, työsuhteen ehdoista ja muista seikoista. Mutta mihin
oikeastaan perustuu noiden järjestöjen oikeutus sopia eläkkeistä?
Yritykseen
syntyneen voiton jakavat neuvotteluissa omistajat osinkoina ja omistuksensa
kasvuna, työntekijät palkkoina, eläkkeinä ja muina etuina sekä valtio
verottamalla voittoja. Tässä mallissa jaetaan yritykseen oikeasti kertyneitä
voittoja.
Suomalaisen työeläkejärjestelmän rahoitus perustuu kuitenkin alle
neljännekseltään siihen, että yritysten tuottoja siirretään maksettavaksi myöhemmin
eläkkeinä työntekijöille. Suurin osa (yli kolme neljäsosaa) työntekijöille
luvatuista eläkkeistä perustuu lupauksiin, että tulevaisuudessa joku tulee
maksamaan heille sen eläkkeen, josta on aikaisemmin sovittu. Lakia tarvitaan
pakottamaan tulevat maksajat maksajan rooliin.
Kun eläke-eduista käydään kauppaa Rantalan ryhmässä, siellä tosiasiassa
jaetaan rahaa, jota ei ole ansaitty. Mahdollisesti siellä jaettuja lupauksia ei
kukaan lunasta. Tässä suhteessa eläkeneuvottelukunta on eräänlainen futuurikauppias,
joka ostaa sopua, työmarkkinaratkaisuja ja hyväksyttävyyttä omalle
toiminnalleen noilla futuureilla.
Kuinka
menestyksekkäitä nuo futuurikauppiaat sitten ovat olleet toiminnassaan?
Vastikään uutisoitiin tutkimuksesta, joka paljastaa eläkealaa tuntevien
tietämän faktan: työmarkkinajärjestöjen mestaroima vuoden 2005 suuri
eläkeuudistus oli pannukakku. Ennusteet järjestelmän tulevasta kehityksestä on
yhä laadittu utopististen oletusten varaan. Realistisilla oletuksilla
järjestelmän rahoitus räjähtää käsiin. Siksi tulevien ikäluokkien eläkkeiden
suuruutta karsitaan rajusti ja eläkeikää nostetaan.
EK:n edustajat
sanovat julkisesti, ettei mitään eläkelupausta ole olemassa. Ja noita futuureja
kaupanneet tahot jatkavat edelleen futuurien kirjoittamista, vaikka
aikaisemmatkin futuurit jäävät lunastamatta. Osittain futuuribisneksessä
jatkavat samat henkilötkin. Ja futuurien lunastajiksi luvataan ihmisiä, jotka
sopimishetkellä eivät ole vielä työelämässäkään.
Kun lunastuksen aika koittaa, ei ehkä ole edes olemassa niitä
järjestöjä, jotka futuurit aikoinaan allekirjoittivat.
Olisi jo aika luopua itsepetoksesta ja todeta, että suomalaisessa
työeläkejärjestelmässä työmarkkinajärjestöillä ei ole oikeutusta sopia
eläkkeistä. Eläkkeistä päättäminen pitää siirtää valtion toiminnaksi.
Työmarkkinajärjestöt olisivat vain kuultavia osapuolia
eläkeratkaisuissa. Koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä vuosikymmeniksi
kahlehtivien lupausten laatimista ei voida jättää työmarkkinajärjestöjen
päätettäväksi.
Olli Pusa
yhteiskuntatieteiden tohtori
vakuutusmatemaatikko, Vantaa
Kommentti:
Kirjoituksen tavoitteena oli herättää keskustelua työeläkkeiden valmistelun lainmukaisuudesta ja ongelmista. Yhtään vastausta ei tullut, jollei palautteeksi lasketa TELA:n Markku J. Jääskeläisen Vikatikki-blogia, jossa hän haukkui minua henkilönä.
Yksi esimerkki tuosta vallankäytöstä. Työeläkeyhtiöt ovat aikoinaan keränneet pk-yrityksiltä 1,5 miljardia euroa liikaa työkyvyttömyysmaksuja (”miljardikaappaus”). Rahat on vuosia sitten luvattu palauttaa, mutta määrä on vain kasvanut. Nyt EK väittää, että se on ajanut rahojen palauttamista. Kuka uskoo, että rahojen palauttamista on voitu vitkutella vuosikymmen vastoin EK:n tahtoa? Mutta nyt EK väittää haluavansa palauttaa liikaa perityt rahat, mutta työntekijäjärjestöt vastustavat palauttamista.
Työmarkkinatyypeillä on ollut tapana pyytää vastapuolelta virka-apua, jos itse eivät kehtaa vastustaa jotakin asiaa. Siis ilmeisesti kyseessä on sovittu näytelmä, jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Mutta kertoisiko joku, mihin lakiin perustuu työntekijäjärjestöjen johdon väite, että he voivat kieltää vakuutusyhtiöitä palauttamasta laittomasti perittyjä rahoja? En ole sellaista lakia Suomesta löytänyt.
Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 31.7.2013
Kilpailukykyongelma
sälytetään palkansaajille
31.7.2013 2:00 | 0
|
Olli Pusa
Syksyllä Suomessa on edessä vaikeita ratkaisuja, ja mielipiteitä
muokataan jo haluttuun suuntaan. Hiipuvan viennin ja surkeiden talouslukujen
perusteella päivitellään huonoa kilpailukykyä ja pidetään sitä syynä ongelmiin.
Onko Suomen kilpailukyky oikeasti huono? Kilpailukyky tarkoittaa näissä puheissa
palkkoja. Ne ovat pieni osa vientituotteen hinnasta mutta ainoa esille nostettu
asia.
Suomessa palkat
ovat viime vuosikymmenen aikana kasvaneet paljon verrattuna Saksaan, joka
todellisuudessa määrittää euroalueen hengitysrytmin. Saksassa on viime vuosikymmenen
ajan ollut vallalla varsin erilainen talouspolitiikka kuin Suomessa.
Palkankorotukset ovat olleet vaatimattomia Suomeen verrattuna. Mutta
talouspolitiikalla on toinenkin ulottuvuus: kustannustaso.
Suomessa kustannustaso on kasvanut nopeasti Saksaan verrattuna.
Mediassakin on julkaistu hurjia prosenttilukuja ruoan kallistumisesta Suomessa.
Yksi keskeinen syy on kaupan kartellimaisuus. Kaksi suurta kauppaketjua voivat
paikata kannattavuuttaan ja johdon bonuksia hintojen korotuksilla. Ja osuustoiminnallisella
kaupalla riittää rahaa laajentua ulkomaille, kasvattaa liikenneasemaketjua ja
avata lääkäriasemia.
Asuminen on kallistunut Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla
hurjaa vauhtia. Vuokra-asunto pääkaupunkiseudulla on kalliimpi kuin vastaava
asunto Berliinissä. Tässäkin on taustalla muutaman suuren
"yleishyödyllisen" toimijan, rakennusliikkeiden ja puolueiden
ohjaamien kuntien kartellimainen toiminta.
Elinkustannusindeksi ei ole kasvanut yhtä voimakkaasti kuin kuvatut kustannukset lähinnä siksi,
että eurokriisin seurauksena korkotaso on pienentynyt. Se ei paljon lohduta
vuokralla asuvaa tai uutta asuntoa ostavaa nuorta, jonka asunnon hintaa pienet
korot nostavat.
Ei siis ole ihme, että Suomessa ei ole helppoa myydä ihmisille pieniä
palkankorotuksia. Tilastojen väittämä reaaliansioiden nopea kasvukin on
suurelta osalta ja suurelle osalle kansaa harhaa. Päättäjät tarjoavat eri
tahoille poliittisen oikeuden rahastaa kansalaisia. Esimerkiksi kelpaa
ajokortin hinta, joka Suomessa on kasvanut Euroopan kärkeen. Tässä tilanteessa
tarjotaan kansalaisille ratkaisuksi maltillisia palkankorotuksia.
Ennen
tällaisesta kilpailukykyongelmasta päästiin devalvaatioilla eli
kollektiivisella hintojen, omaisuuksien ja elintason heikentämisellä. Mutta nyt
ollaan eurossa, ja devalvaatio on mahdollinen vain eurosta eroamalla.
Suomessa pelataan uhkapeliä yrittämällä maksattaa lasku palkansaajilla.
Kukaan ei ole hiiskahtanutkaan kustannuspuolesta eli kaupan, asumisen ynnä
muiden kartellimaisten rakenteiden hajottamisesta. Ne ovat sidoksissa
puolueisiin ja työmarkkinatahoihin, ja hajottaminen merkitsisi Suomessa
toimivan hyvä veli -verkoston murtumista.
Voi olla, että näillä eväillä ei ratkaista Suomen ongelmia syksyllä.
Asioista pitää uskaltaa puhua oikeilla nimillä eikä harrastaa vain julkista
mielipiteenmuokkausta ja pelottelua ratkaisun löytymiseksi.
Olli Pusa
Vantaa
Kommentti:
Tässäkään asiassa ei ole kuulunut julkisia kommentteja, mutta yksityisesti on tullut paljon myönteistä palautetta. Onko kukaan kuullut, että esimerkiksi työntekijäjärjestöjen johtajat olisivat nostaneet asiaa esille?
Esimerkiksi Pron Antti Rinne uhosi julkisuudessa, että eliitti maksattaa laskun tavallisilla kansalaisilla. Mutta Rinne ei ole kertonut omaa rooliaan asiassa. Hän on kaulaansa myöten kähminnöissä mukana. Hän saa yksinomaan työeläkeyhtiön hallituksen jäsenyydestä sekä asuntokähmintöjen toisen pääpukarin eli VVO:n hallituksen jäsenyydestä palkkiota vuodessa enemmän,. kuin keskivertokansalainen saa palkkaa.
Touhua on kuvattu Renkien vallassa luvussa 13. Yksikään osapuoli ei hiiskahda asiasta mitään, koska kaikilla on oma käsi piparipurkissa. Julkisuudessa esitetään kovaa näytelmää maltillisista palkantarkistuksista unohtaen kaikki muu. Ihmisiä valmistellaan TUPO-teatterissa ankeaan ratkaisuun julkisella kohelluksella. Seurasin asiaa aika läheltä 1990-luvun alun näytelmässä. Silloin lopputulos on tiedossa jo pitkään ennen kuin ratkaisu ”dramaattisten” vaiheiden jälkeen löytyi. Kyse oli pelkästä julkisuusteatterista. Veikkaan, että samasta on kysymys nytkin. Jollakin ay-johtajien pitää säilyttää kasvonsa myydessään jäsentensä edut. Oma etu kun on lähempänä.
10.8.2013 Olli Pusa
Eläkeiän nostamisen
taloudelliset taustat
Vastikään keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko vaati demareilta kannanottoa eläkeiän pikaiseen nostamiseen. Demarithan on yrittänyt pitää kiinni edes yhdestä vaalilupauksestaan eli siitä, että eläkeikää ei nosteta ”tällä vaalikaudella”. Lupaus voidaan siis kiertää siten, että asiaa valmistellaan nyt ja muodollinen päätös eduskunnassa tehdään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Toki on selvää, että eläkkeellesiirtymisiän tulee Suomessa nousta. Kun ihmisten elinikä pitenee tuntuvasti, tasapainon saavuttaminen edellyttää työskentelyä entistä pitempään. Työssäolovuosien ja eläkevuosien pitää olla suhteessa toisiinsa. ETK:n tilaamissa asiantuntijaraporteissa taidettiin heittää karkea kaava, jonka mukaan eläkevuodet voisivat olla n. puolet työssäolovuosista. Tähän kaavamaiseen elinikään liittyy toki suuria ongelmia. Ihmisten kuolevuus ei enää nykyään ole ”samanarvoista”. Pienituloisten odotettavissa oleva elinikä ei ole kasvanut viime aikoina samalla kun hyvätuloisten elinikä on kasvanut. Tätä ongelmaa en käsittele tässä yhteydessä. Sitä on pohdittu Renkien vallassa ja myös useissa haastatteluissa lehdissä sekä radiossa ja televisiossa.
Sen sijaan pitää pohtia sitä, miksi eläkeikäpäätöksellä on nyt kova kiire. Tarkoitushan ei kuitenkaan ole. että se tulisi voimaan kovin nopeasti. Siis miksi asialla on Saarikon mielestä kiire? Tietenkin yksi motiivi on nokittaa kiusalliseen nurkkaan itsensä maalanneita demareita. Ja ei Suomen luottokelpoisuus ole kiinni siitä, minä vuonna eläkeikäpäätös tehdään. Sen määräävät muuta tekijät, joihin eläkeikäpäätöksellä ei ole merkitystä lähivuosina. Luottoluokitus on vain mörkö, jolla päätöstä ajetaan pikaisesti putkeen. Mutta on asialla toinenkin ulottuvuus. Raaka talous.
Eläkeiän nostaminen ei pikaisesti vaikuta mihinkään, koska se toteutettaisiin oletettavasti asteittain useamman vuoden kuluessa. Kun eläkeikää konkreettisesti nostetaan, lopputuloksen kannalta ratkaisevaa on työllistyvätkö eläkeikää lähellä olevat henkilöt? nykyisen työvoimapolitiikan oloissa voi arvioida, että eivät varmasti työllisty. Nythän jo 50 vuotta täyttänyt on ”raakki” työmarkkinoilla, ehkä tätä nuoremmatkin. Siis lopputulos olisi todennäköisesti se, että iäkkäämpien työurat eivät pitene, mutta heidän sosiaaliturvaansa ei jatkossa maksettaisi eläkejärjestelmästä vaan valtion sosiaaliturvasta ja kuntien toimeentulotuesta ym. eristä. Mutta kaikki tämä siis tapahtuisi vasta vuosien päästä eikä nopeasti vaikuttaisi talouteen.
Mutta keskustelusta on kokonaan jäänyt sivuun se, että eläkeiän nostamisella olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia myös heti. Tyel-järjestelmässä on tuleviin vanhuuseläkkeisiin varattu rahaa n. 35-40 miljardia euroa. Tuo vastuu lasketaan siten, että arvioidaan, paljonko tulevaisuudessa tarvitaan rahaa eläkkeen maksamiseen eläkeiästä oletettuun kuolinikään. Käytännössä tällä hetkellä vanhuuseläkkeen määrän pitäisi kattaa eläke 63 vuodesta kuolemaan saakka. Odotettu maksuaika on (korot ym. huomioon ottaen) alle 20 vuotta. Eläkeikä on siis tuo tulevaisuudessa arvioitu eläkeikä. Jos eläkeikä asteittain nostettaisiin 65 vuoteen, kuten vaaditaan, lyhenisi eläkkeen maksuaika 2 vuotta eli 10%. Toki lähellä eläkeikää olevilla nousu ei olisi näin suuri, mutta tietystä iästä (joka riippuu toteutustavasta) lähtien se olisi täysimääräinen.
Hienoa asiassa on se, että eläkevastuita laskettaessa otetaan huomioon tuleva eläkeikä jo etukäteen. Kun lailla nostettaisiin eläkeikä 65 vuoteen, tuo kahden vuoden myöhentyminen vanhuuseläkkeen alkamisessa näkyisi heti eläkevastuiden määrässä. Karkeasti voisi arvioida, että ne pienenisivät 10%. Kun vanhuuseläkevastuu oli Tyel:ssä 35-40 miljardia, merkitsisi 10% pieneneminen vastuun pienenemistä 3,5-4 miljardilla. Aivan näin suurta ei pieneneminen olisi, koska vanhimmilla ikäluokilla eläkeiän nousu olisi ilmeisesti vain osittainen. Käytetään karkeana oletuksena, että eläkevastuu pienenisi 3 miljardia heti, kun eduskunta on päättänyt eläkeiän nostamisesta.
Siis tuo 3 miljardia rahaa vapautuisi vakuutusyhtiöissä hei päätöksen tultua voimaan. Mitä tuolla rahalla voitaisiin sitten tehdä? Yksi käyttötarkoitus voisi olla painaa eläkemaksua alaspäin. Tuolla rahalla voitaisiin painaa vanhuuseläkemaksua alaspäin, jolloin yritykset hyötyisivät asiasta. Toki asia todellisuudessa tarkoittaisi sitä, että osa työntekijöiden eläkkeisiin nyt rahastoiduista varoista tosiasiassa palautettaisiin työnantajille. Ehkä se on liian kuuma asia.
Toinen mahdollinen käyttötarkoitus voisi olla käyttää rahat vanhuuseläkerahastojen täydentämiseen. Tyel-yhtiöt katsovat, niiden eläkerahastojen laskennan oletukset eivät ole kunnossa. Ihmiset elävät pitempään, kuin perusteet olettavat. Jos perusteita muutettaisiin vastaamaan todellista eläkeikää, pitäisi rahastoja kasvattaa miljardeilla. Mutta missään ei ole rahaa tähän temppuun ja laskua eivät yhtiöt uskalla nyt lähettää Tyel-maksun maksajille. Eläkkeellesiirtymisiän vapauttamalla eläkevastuulla voitaisiin kätevästi ja huomaamattomasti hoitaa vajeet kuntoon.
Tietenkin olisi kolmaskin vaihtoehto. Jonkin osan rahoista vakuutusyhtiöt voisivat yrittää junailla riskipääomakseen kasvattamaan vakavaraisuuttaan. Eihän sen pitäisi olla edes periaatteessa mahdollista, mutta muuttihan eduskunta reilu vuosi sitten vakuutusriskien katteeksi kerätyt rahat sijoituspuskureiksi, vaikka sen ei Pentikäisen-Rantalan mukaan pitänyt olla edes periaatteessa mahdollista.
Siis vaikka eläkeiän nostolla ei näyttäisi olevan lyhyellä tähtäimellä vaikutuksia, liikuttelisi se miljardien omaisuuksia heti. Olen siinä samaa mieltä, että eläkkeellesiirtymisikää pitää Suomessa nostaa. Mutta eläkeiän nostamista vaativilta toivoisin selkeitä vastauksia muutamaan kysymykseen. Ensiksi: miten hoidetaan se ongelma, joka syntyy tulonsaajaryhmien rajuista kuolevuuseroista? Ja mihin käytetään tempun eläkevastuista vapauttamat miljardit?
30.8.2013 Olli Pusa
Rakenneuudistuksia ja
kestävyysvajeita
Muuan tuttava kysyi minulta, mitä ajattelen Kataisen hallituksen lanseeraamista uudistuksista ja keskitetystä tulopoliittisesta ratkaisusta? En ole ehtinyt kumpaankaan kovin paljoa perehtyä, joten tyydyn pohtimaan asiaa yleisemmällä tasolla.
Ensiksi minulle tulee tuosta uuskielestä (kestävyysvaje ym.) epäilyttävästi mieleen 1990-luvun lama ja sitä edeltäneet ajat. Silloin Holkerin hallitus (valtiovarainministerinä Erkki Liikanen) lanseerasi termin hallittu rakennemuutos. Tiedämme jälkeenpäin, mitä se merkitsi. Käsistä karannutta taloutta, mieletöntä sekoilua valuuttapolitiikassa ja syvää lamaa. Noiden kokemusten jälkeen olen aina suhtautunut hieman kriittisesti noihin uussanoihin.
Kun 1990-luvun lamaa ratkottiin, ei silloin mietitty suomalaisten parasta. Se oli raakaa valtataistelua. KOP:n leiri oli lainannut valuuttoja kotimarkkinayrityksille ja SYP:n leiri vientifirmoille. Devalvaatio olisi tuhonnut KOP:n leirin, mutta vaikutukset SYP:n leirissä olisivat olleet paljon pienempiä. SYP ajoi devalvaatiota ja KOP ns. sisäistä devalvaatiota. Kyse oli siis pankkien intressistä, ei Suomen kansantalouden tai suomalaisten edusta. Asiaa on kuvattu mm. Renkien vallassa. Oletan, että samankaltaisesta valtataistelusta ja edunvalvonnasta on kyse nytkin.
Mitä sitten pitäisi ajatella hallituksen linjauksista julkisen talouden vajeen ratkaisemiseksi? Hallituksen merkittävät linjaukset asiassa koskevat kuntia. Kuntien pitäisi kerätä miljardi enemmän veroa kuin nyt. Hallitus siis ulkoistaa likaisen työn kunnille. Kun miljardin verojen kerääminen varmasti vaikuttaa kulutuskysyntään, on vaikea arvioida nettovaikutusta.
Toinen osa kuntien taakasta on miljardin säästöt. Sitä, mistä säästetään, ei ole kerrottu. Edelleen ajetaan kuntien pakkoliitoksia. Kun kuntien nykyiselle henkilöstölle taataan työpaikka 5 vuodeksi kuntien yhdistymisessä, säästöt voidaan saada vain jättämällä palkkaamatta määräaikaisia palvelujen toteuttajia ja pidättymällä uusien palkkaamisesta. Säästöt joudutaan ottamaan palveluista.
Kaikki puhuvat, että kuntien koneistosta pitää saada enemmän irti. Mutta paketissa sivuutetaan kokonaan kuntien palvelutuotannon suurin ongelma, jonka mm. tutkijat ovat lausuneet julki: huono johtaminen. Erityisesti kuntien johtavat viranhaltijat valitaan poliittisilla perusteilla, ei niinkään ammatillisen osaamisen. Toki tätä yritetään peitellä nimityksiä tehtäessä, mutta raaka totuus tiedetään. Kuinka onkaan, että kuntien koneistosta puuttuu tehoja nimenomaan johtamisosaamisen vuoksi. Sillä saattaisi olla jotakin tekemistä johdon poliittisten virkanimitysten kanssa?
Sama tauti koskee yhä enemmän valtion toimintoja sekä lukemattomia julkisella rahoituksella toimivia näennäisyksityisiä toimintoja. Tähän tehottomuuteen ei uskalleta kajota, väitetään suuriksi yksiköiksi liittämisen ratkaisevan ongelman. Tuon idean taustalla lienee puhtaasti puolueiden valtataistelua.
Entä sitten palkkaratkaisu? Maltilliset palkkaratkaisut saattavat pikkuhiljaa parantaa vientiteollisuuden kilpailukykyä, jos linjaa noudatetaan pitkään. Toki palkat ovat vain osa vientituotteen hinnasta. Mutta kuinka realistista on, että tällaista nälkäkuuria voidaan noudattaa 5-10 vuotta, jonka jälkeen kilpailukyky olisi olennaisesti parantunut?
Tarkastellaan Saksaa, jota tässä käytetään mielellään esimerkkinä. Saksa oli 1990-luvulla Euroopan sairas mies. Syynä oli paljolti se, että Saksa joutui maksamaan valtavasti Itä-Saksan jaloilleen nostamisesta. Sitten he tekivät vuosikymmenen maltillisia palkankorotuksia ja nyt on kilpailukyky iskussa. Saksassa tuo politiikka onnistui, koska maassa kustannukset pysyivät kurissa: Ruoan hinta pysyi kohtuullisena, samoin asumismenojen kehitys.
Mutta mikä on tilanne Suomessa? Ruoan hinta nousee kovaa vauhtia. Yksi kiihdytin siinä on kahden suuren kauppaketjun toiminta, jota on kutsuttu kartellimaiseksi. Samoin asumisen hinta kasvaa hurjaa vauhtia. Asunto Berliinissä on edullisempi kuin pääkaupunkiseudulla. Syynä on mm. yleishyödyllisten asuntorakennuttajien, rakennusliikkeiden, puolueiden, kuntien, ammattiliittojen ja työeläkeyhtiöiden yhteisessä kähminnässä.
Kuinka kauan Suomessa uskotaan, että maltillisten palkankorotusten linja pitää, kun noita kustannuksia ei edes yritetä laittaa kuriin? Ja kilpailukykyä ei voi parantaa valuuttakurssia muuttamalla kuten ennen, jollei erota eurosta. Se taas on päättäjille kauhistus, jostakin kumman syystä?
Siis onko nyt Suomen julkisen talouden kestävyysvaje ratkaistu ja teollisuuden kilpailukyky palautettu? En olisi näillä näytöillä ollenkaan varma, että saamme muuta kuin juhlallisia puheita. Pitää muistaa, että ongelmia ratkomassa ovat tahot, jotka itse ovat paljolti syynä ongelmiin. Ja he yrittävät ratkoa niitä kaatamalla ongelmat tavallisten kansalaisten niskaan muuttamatta todella ongelmallisia rakenteita.
Paluu: index.htm